perjantai 30. maaliskuuta 2018

Toinen Bootcamp-päivä


Näin alkuun: pahoittelut tylsistä otsikoista 😅

Hyppäsin taas bussiin, joka otti nokkansa kohti Maunulantaloa.
Tuota äänekästä ilonpesää, jossa nuorison edustajat mekkaloivat ja pitivät yhteistä hauskaa.
Takaisin tietokoneilla varustettuun huoneeseen, osallistujien ja työntekijöiden sekaan, käynnistelemään toista bootcamp-päivää kirkkaan auringon alla.




Bootcamp 2/10 - Hyvinvointi



Peukkuhymiö!

Ennen päivän aloitusta loin Spospedin sähköpostia hyväksikäyttäen esimerkkikäyttäjätilin Habiticaan. Pääsin pitämään siitä pienen esitelmän osallistujille.
Yksi työntekijä pyysi minua myös kaivamaan Minecraftille jonkun tyhjän serverin valmiiksi meidän käyttöön.







Yksi työntekijä kertoi minulle "vertaisten palkinnosta" - jostakin hotellista Varkaudessa, missä saisi lepäillä viikon ajan. Siellä olisi ohjattua toimintaa, kuntosali ja allasosasto nyt ainakin, sekä kolme ruokaa päivässä.
Lysti olisi 10€/pv, jos siihen saa haettua tukea (kalliimpi ilman). Myös matkoihin voi hakea tukea.
Yksi työntekijä selvittää, voiko sinne tuoda kumppanin.
Yksin saattaisi olla mälsää lähteä, mutta emännän kanssa siellä voisi viihtyä ilman muuta.

Alkuun kävimme läpi kuulumiset. Kerroimme, mikä fiilis tälle päivälle oli ja mikä fiilis oli jäänyt aiemmalta kerralta.
Kaikki näkemykset olivat positiivisia.

---

Ennen päivän yhteispelejä pidin esitelmän Habiticasta.
Habitica on tehtävälista, joka on pitkälle peleistetty. Toisinsanottuna pelaat roolipeliä tekemällä arkisia tehtäviä, jotka luot oman tarpeen ja mielenkiinnon mukaan palveluun. Se auttaa joitakin ihmisiä suunnattomasti esim. uusien rutiinien luomisissa ja vaikeista tehtävistä suoriutumisessa.
Kyseiselle systeemille on ominaista kokemuspisteet ja tasot, kultakolikot (joilla ostaa tarvikkeita, käyttötavaraa ja jota kuluttaa itsetehtyihin palkintoihin), pelihahmosi varusteet, lemmikit, yhdessäpelaaminen party-systeemin kautta, partyssä toimivat questit ja boss-taistelut, killat ja haasteet.
(Haluan jakaa erään mainion esittelyvideon Habiticasta. Siinä näkyy Habitica vähän vanhempana versiona - se näyttää nykyään erilaiselta, mutta konsepti on aikalailla sama)
Esittelyn jälkeen keskustelimme yleisesti rutiinien luomisista ja vaikeista tehtävistä. Osallistujat vaikuttivat jokseenkin kiinnostuneilta ja ajattelivat kokeilla tuota ilmaista palvelua. Mikäli osallistujat alkavat tosissaan käyttää Habiticaa, voisimme tehdä yhteisen partyn ja pelata sitäkautta yhdessä kyseisessä palvelussa.

Seuraavaksi aloimme pelaamaan.
Path of Exile oli asennettuna meille valmiiksi. Koitimme käynnistellä niitä, mutta niissä oli häikkää (heti alkuvideon jälkeen peli romahti [crash] työpöydälle).
Steamin kautta ne saatiin käynnistymään kunnolla.
Loimme omat hahmot ja pelasimme niillä hetken ajan. Yksi osallistujista ei jaksanut pelata sitä, kun hän oli joutunut luomaan niin usein uusia hahmoja, että maku oli mennyt siitä (piti luoda uusi hahmo, kun kokeilimme eri pelityyliserveriä [league]).

Ehkä tunti peliajan alun jälkeen tuli ongelma vastaan.
Emme keksineet yhteistä peliä, mitä pelata. Toista kiinnosti eri asennettu peli kuin toista, joten oli vaikeaa muodostaa koko ryhmän moninpeliä.
Sen lisäksi kaikki pelit olivat Steamissa, joten kaikkien osallistujien olisi pitänyt lisätä toisensa kavereiksi, että olisivat päässeet pelaamaan yhdessä helpommin ja nopeammin.
Siinä rupesi itseltäkin loppumaan ideat ja vitsit kesken.

Jossakin vaiheessa päivää kysyin, olisiko se tyhmä idea, mikäli tekisimme chattiin ryhmän, missä voisimme keskustella myös ryhmäajan ulkopuolella.
Yllätyin sen kannatuksesta.
Työntekijät lupasivat tehdä sen tälläviikolla.

Siirryimme vaikeuksien takia vähän aikaisemmin päivän tehtävänantoon: Digipelaamisen nelikenttään.



Kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa.

Kun aloimme kertomaan, mitä olimme kirjoitelleet ylös (kukin sai sanoa mitä halusi, ei tarvinnut jakaa jos oli liian henkilökohtaisia asioita), puhuin siitä, miten itselläni oli niin helppo jäädä vaan kotiin koko viikonlopuksi raskaan työviikon jälkeen, kun on omaksunut perusolettamuksena rentoutumisen ja paikallaanolon palauttavan voimia valmistautuessani seuraavaan työviikkoon. Ja koska jään oletuksena kotiin joka viikonloppu ja yleensä koko viikonlopun, ja kotona on tietokone, niin tulee sitten helposti oltua vain tietokoneella.



Yksi osallistujista kertoi, että ihminen ei ole akku, joka latautuu olemalla paikallaan. Hän sanoi, että ihminen on enemmänkin dynaamo; kun teet jotakin kivaa viikonloppuna, saat siitä virtaa.
Yksi työntekijöistä ehdotti, että pyhittäisin yhden päivän viikonlopusta jollekin menemiselle ja tekemiselle ja muuten rentoutuisin kotona.

Yksi osallistujista tähtäsi päivärytmin korjaamiseen, ja toinen tähtäsi säännöllisiin käynteihin luonamme Maunulantalolla.

Päivän päätteeksi otimme Metrosta kymmenen kysymystä (klassikko, jo Vamoksesta tuttu [oma kiinnostukseni 10 kysymykseen on aika alhainen, kun en omaa tietämystä kovinkaan monesta aihepiiristä. Trivial pursuit -pelit ovat kanssa tuskaa 😅]). Kysymysten pohjalta käynnistyi aktiivista keskustelua eri aiheista.





Aftermath (Jälkipuinti)




Minulla oli päivästä jälleen syyllinen olo.
Tunsin, etten ollut taaskaan tarpeeksi vertainen. Minulla jäi fiilis, että hölisen liikaa ja että...miten saisin sen puettua sanoiksi...en tiedä, olisin jotenkin liikaa osallistuja muiden joukossa ja liian vähän vertainen tai jotakin. Etten keskittyisi tarpeeksi omaan rooliini.
Tai jotain.
Olen varma, että ylireagoin jälleen kerran tähän asiaan...kait minä pelkään, etten suoriudu tarpeeksi hyvin, etten anna kaikkea itsestäni ulos...etten saa valjastettua kaikkea potentiaalia itsessäni, tuoda kaikkea hyvää ympärilläoleville ihmisille.
Pistin taas yhdelle työntekijälle viestiä jälkeenpäin ja kysyin, menikö suoritus hyvin 😄

Keskustelin yhden työntekijän kanssa muista vertaisista, jotka olivat olleet kanssani koulutuksessa aikoinaan. Kävi ilmi, että olin ensimmäinen vertainen, joka pääsi niinsanotusti työpisteelle hankkimaan kokemusta tästä kaikesta.
Tämä tuntui jotenkin hurjalta ja hämmentävältä. Olisin voinut luulla, että vähintään pari kolme olisivat olleet liikenteessä kanssani samoihin aikoihin.
Minä, ensimmäisenä digipelivertaisena maailmassa...huhhuh.
Scary being the Chosen One!
Kait jonkun täytyy tehdä aina aloite uusissa jutuissa 😳

Päivä meni kuitenkin mainiosti, ellei oteta huomioon tuota ongelmaa yhteispelien kanssa.
Ensikerraksi ruvetaan pohtimaan jo muitakin pelejä tietokonepelien lisäksi. Yksi työntekijä ehdotti, että ottaisin mukaan Magic: The Gathering -pakat, jotka omistan (minulla on niitä neljä), jos saisimme niilläkin jotakin peliä aikaiseksi.

---

Myöhemmin, samana päivänä, ilta-aikaan, pohdin kotona tiskikonetta tyhjentäessäni, miten voisin olla mahdollisesti kiinnostunut jatkamaan bootcamppäilyä jopa senkin jälkeen, kun olemme valmiit ensimmäisen ryhmän kanssa.
Ainakin, jos tämä touhu pysyy yhtä mielenkiintoisena koko taipaleen ajan.
Mietin asiaa niinkin pitkälle, että voisin jopa vaihtaa ammatinkuvaani ja tehdä tällaisia juttuja työkseni, mikäli nämä kymmenen kertaa ensimmäisen ryhmän kanssa tuntuvat hyvältä jälkikäteen.
Tämä homma kun tuntuu ehkä vähän kivemmalta kun kaikki työt ja työkokeilut, joita olen tähän asti tehnyt, vaikka vapaaehtoistyössä tämän asian saralla olenkin.

Ensiviikkoon!


tiistai 27. maaliskuuta 2018

Ensimmäinen Bootcamp-päivä


Silloin koitti päivä, jonka takia olin (niin kovasti) treenannut! Pääsin uunituoreena vertaisena osallistumaan ensimmäistä kertaa ryhmään.



Päivän kulku



Matkalla Maunulantalolle


Yhden kanssapelaajan ulko-oven äärelle aseteltuna tervetuloa-kylttejä

Olin onnistunut satuttamaan jalkani neljä päivää aikaisemmin, joten matkan jalankulku-osuus oli hitaampi ja hieman vaivalloisempi kuin mitä yleensä.

Olisin tullut mieluiten pyörällä, mutta matka Perkkaasta Kiloon töihin, siitä Maunulantalolle Maunulaan ja sieltä takaisin kotiin Perkkaaseen olisi ollut ylivoimainen matka, vaikka jalka olisi ollutkin ehjänä.

Sain sairaslomaa muutenkin tälle ja edelliselle päivälle, niin menin bussilla ja vähäisellä kävelyllä paikalle.

Risto ehdotti, että olen 15-30min ennen ryhmän alkua paikalla. Saavuin Maunulantalolle noin puolen aikaan ja kilautin varmistaakseni, että olisin oikeassa paikassa.
Risto tuli avaamaan oven ja ohjasi minut pieneen huoneeseen, jossa oli ehkä kymmenisen tietokonetta.
Siellä olimme pitämässä tämän päivän session.



Päivän aloitus - vaihe 1/2


Sitämukaa kun osallistujia tuli paikalle, annoimme heille pöytätietokoneen käyttöön. He kirjautuivat niillä sisään (heille annettiin käyttäjätunnus ja salasana) ja he saivat tutustua koneiden pelitarjontaan.
Tietokoneiden työpöytäasetelma oli hyvin pelaamispainotteisen näköinen. Se oli siistin näköistä ja kivaa vaihtelua, kun oma tietokoneeni kotona ei omannut "heavy gamerin" lookkia.
Tornit näyttivät normaaleilta.
Oli jotakin puhetta, että huoneessa olleet tietokoneet tullaan uusimaan jossain vaiheessa.

Kahdella osallistujalla oli oma tukihenkilö mukana matkassa. Hymyilin, kun sain kuulla, että heillä ei ollut juurikaan tietoa, mitä pelaaminen on.
Pääsimme vähän näyttämään heille mallia ;)

Yksi osallistujista ei ollut koskenut tietokoneisiin pitkään aikaan. Hän oli konsolipelaaja henkeen ja vereen. Hän oli kuitenkin avoinna mielin pelaamassa tänään kanssamme tietokoneilla.

Osalle osallistuneesta tietyt pelit olivatkin jo tuttuja, jotka oli asennettu tietokoneille ennestään.
Yksi osallistuja oli asentamassa Path of Exileä tietokoneelle. Kyseinen peli oli myöhemmin yksi ehdotetuista yhdessä pelattavista peleistä, joka asennettaisiin tietokoneille tulevaisuudessa.

---

Kun kello löi 13, meillä oli yhteensä neljä osallistujaa paikalla. Viides osallistuja ei päässyt tulemaan paikalle.

Aloitimme nimi- ja fiiliskierroksella. Risto antoi pienen johdannon, mitä kaikkea kyseinen kierros käsittelee ja päästi minut ensimmäisenä ääneen. Kerroin nimeni ja sanoin, että oli kivaa päästä oppimaan jotakin uutta, vaikkakin kipeällä jalalla olin lähtenyt liikkeelle.
Kierroksen aikana kävi ilmi, että 2-3 osallistujaa jännitti hieman. Tässä vaiheessa huomasin itse, ettei minua jännittänyt lainkaan.

Kun kierros oli ohi, Risto antoi jokaiselle osallistujalle monisteen ryhmän toimintarungosta, luki ääneen ja kertoi tarkentavasti, mitä kaikkea runko sisälsi.
Muut tutkivat samalla paperia tarkemmin.

Otin kuvan monisteesta:




Seuraavaksi käytiin kolmen ryhmiin ja keskusteltiin yhdessä peleistä, joita voisimme hankkia, asentaa ja pelata yhdessä.
Ideana oli löytää nimenomaan moninpeliä tukevia pelejä, joissa voi pelata jopa kymmenen pelaajan voimalla tai ylikin.
Ehdotuksia sateli alle kymmenen pelin määrästä.



Yhdessä pelaaminen - vaihe 2/2



Valitsimme pelin, jota pelaisimme yhdessä. Muutaman eri pelin pohdinnan jälkeen valitsimme Minecraftin.

Emme lähteneet oman serverin tekoon, joten lähdin etsimään tyhjiä servereitä Googlen kautta.
About viidessä minuutissa löysin yhden, jonka osoitteen otin ylös. Kävin kiertelemässä ja kirjoittamassa muutamille osoitteen heidän peli-ikkunaan, nopeuttaen näin peliinpääsyprosessia.

Meillä oli hauskaa heti alkuun.
Huutelin välillä neuvoja - lähinnä osallistuneiden tukihenkilöille - mitä kaikkea he voisivat tehdä siinä pelissä, ettei menisi vaan ympyrän pyörimiseksi.

Joku satunnainen pelaaja liittyi peliimme mukaan jossakin vaiheessa pelisessiosta. Hän oli englanninkielinen. Selitin tilanteen. Hän ihmetteli pelaajien pelinimimerkkien samankaltaisuutta (se johtui pelitalon käyttäjätiliasetuksista).
Kauaa hän ei viihtynyt seurassamme.

Jossakin vaiheessa Risto siirtyi yhden osallistujan kanssa Minecraftistä mm. Portaaliin, johonkin 2D-liaanijuoksupeliin ja lopulta johonkin streetfighter-peliin.
He pelasivat kahdestaan.

---

Kaksi tuntia meni nopeasti, vaikka loppu alkoi vähän hidastua kun nälkä alkoi voimistua.

Puoli tuntia ennen päivän päättymistä Risto aktivoi osallistujia vielä miettimään, minkälaisia tavotteita he haluaisivat asettaa ryhmäkäynneille. Miksi he kävisivät ryhmässä, ja missä asiassa he voisivat kehittyä sen avulla.

Otin siitäkin paperista - ja omista vastauksistani - kuvan:









































Konsolipelaajalla oli sujunut tietokoneella pelaaminen ihan hyvin, vaikka kokemus olikin kuulemma hitaampi konsoliohjaimella pelaamiseen verrattuna.

Ennen kun osallistujat lähtivät päivänjatkon viettoon, viimeinen tukihenkilö kertoi, miten avartava ja kiva kokemus oli pelata muiden kanssa yhdessä, ja miten hän innostui siitä.
Jee!
(suunnitelmani oli onnistunut)



Jälkipuinti



Poistuttuamme pelitilasta minulla heräsi kysymys.

Olinko liian vertainen? Vai olinko liian "ryhmäläinen"? Olin niin hurahtanut muiden kanssa pelaamiseen, että annoin aika vähän tilaa millekään muulle - esimerkiksi pohdinnoille, että mitä kunnollinen vertainen tekisi eri tilanteissa pelisession aikana.

Kun puettuamme ja lähdettyämme ulos kysyin työntekijöiltämme tästä asiasta, he ylistivät minua. Olin kuulemma juuri sitä, mitä he kaipasivat. Minusta oli paljon hyötyä varsinkin sen Minecraft-serverin etsimistä varten.
He tykkäsivät myös siitä, miten ehdottelin tekemistä muille, jotka eivät olleet perillä peleistä, näin varmistaen, että kaikilla olisi kivaa.

(Mikä on serveri? Serveri on tietokone, jolla [tässä tapauksessa] Minecraft-ohjelma on päällä. Pelaajat ottavat tähän serveriin yhteyttä ja lähettävät pelitietojaan sille. Serveri jakaa saamansa datan muille pelaajille ja tätäkautta synkkaa [päivittää samat tiedot kaikkien pelaajien kesken] kaikkien pelaajien pelitilanteen, näin mahdollistaen yhdessäpelaamisen, moninpelin. Multiplayerin)

---

Kaikki meni loistavasti.
Kaikki pelkoni siitä, kiinnostaako minua tämä tarpeeksi, oli tiessään - jossei jo tänäaamuna, niin viimeistään päivän päätteeksi.

Viihdyin tuolla hyvin ja olen iloisesti jatkamassa hommaa taas ensiviikolla.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Vertaiskoulutus


Toiseen tapaamiseen kutsuttiin meitä osalliseksi joulukuun puolessavälissä, viimevuonna.

Sillä kertaa oli paljon enemmän ihmisiä paikalla, muutamasta muustakin kaupungista.



Vertaisten koulutus




Osa 1/2




Sospedin tiloja, joissa koulutus tapahtui
Kymmenen ihmistä saapui Helsingin Vallilaan, erään joulukuisen perjantain ja lauantai-aamun välisenä aikana.
Itse olin yhdestoista.
Heillä kaikilla oli vähintään kaksi yhteistä tekijää:
1. He olivat kokeneita digipelaajia ja tunsivat niiden hyötyjä ja haittoja
2. He olivat kiinnostuneita vertaisuudesta, ihmisten auttamisesta

Yksi ensimmäisen tapaamisen osallistujista ei päässyt tulemaan menojärjestelyongelmien vuoksi.

Sosped oli jälleen varannut hotellihuoneita kaikille koulutukseen osallistujille (jopa minulle, vaikka asuinkin niin lähellä kuin Espoossa), koulutuspaikan läheisyydestä.
Hotelli Avasta.





Ensimmäisellä koulutuskerralla saavuin sinne bussilla, sillä kelit olivat hieman liian kyseenalaiset.
Voin pyöräillä vaikka hirvittävässä lumisonnassa yhden päivän verran töihin (4-5km), mutta Vallilaan asti (~7km) en kehtaisi rassata hermojani.

Meitä oli tosiaan eri paikoista Suomea.
Yksi oli Helsingistä. Ainakin pari oli Jyväskylästä. Tampere, Rovaniemi, Kuopio, Iisalmi lähettivät myös joukoistaan yksilöitä...väkeä saattoi olla muualtakin.

---

Koulutus alkoi lauantaina klo 9.

Monen tunnin aikana tehty aivotyö ja aktiivinen keskustelu ja mukanapysyminen oli aika väsyttävää. Tunsin vireystilani laskevan muutaman tunnin kuluttua, vaikka söimmekin hyvin usein erilaisissa ravintoloissa ja pidimme taukoja.

Päivää lopeteltiin iltakuuden aikoihin, jonka jälkeen sai palata hotellille tai tehdä jotakin muuta. Kävimme tosin vielä syömässä yhdessä ennen joukon hajaannusta.
Meille oli varattu "hengailuhuone" ja jopa sauna lauantai-illaksi.
Huoneessa juttelimme ja nauroimme iltamyöhään, sekä syötiin snäcksejä.

Minun oli hankala saada unta hotellissa (minulla on vaikeaa nukkua uusissa paikoissa), ja olin aika väsynyt seuraavan päivän aivoriiheen.

Sunnuntaina koulutus jatkui taas yhdeksältä ja ensimmäinen koulutusosio päättyi kolmelta iltapäivällä.
Pysyin hyvin mukana, vaikka olinkin väsynyt (3-5h yöunet).

---

Pieni epävarmuus siitä, olinko sopivaa vertaismateriaalia ja kiinnostiko sellainen minua tarpeeksi uskaltaakseni sitoutumaan tulevaisuudessa tähän vapaaehtoistyöhön kasvoi hieman ensimmäisen koulutusosion myötä.
Olin huolissani tästä.
Jaoin fiilistäni työntekijöille ja parille koulutukseen osallistuneelle helpottaakseni oloani ja saadakseni osaltani vähän tukea asiaan.

Riston kanssa pohdittiin, voisiko DPR Bootcamp olla minulle sopivin tapa olla vertaisena mukana tässä toiminnassa.




Osa 2/2



Vuosi vaihtui tähän kuluvaan vuoteen.
Palasimme astialle noin kaksi kuukautta myöhemmin, helmikuun puolessa välissä.
Yksi ensimmäisestä koulutusosiosta ei päässyt tulemaan flunssan takia.

Tällä kertaa lähdin pyörällä liikkeelle, vaikka olin jälleen epävarma lumitilanteesta teillä.
Meinasin jäädä jumiin lähellä Pasilan juna-asemaa (juna-asemakorjauksien takia liikenne oli muuttunut vähän kaikille), kun en meinannut löytää ulos "umpikujasta", eteenpäin matkassani.

Pahin epävarmuus ja paha olo koko vertaistouhusta minulla oli tällä matkalla. Pasmani olivat ihan sekaisin ja mieleni oli maassa lähes koko matkan ajan.

Hotellihuone oli varattu minulle tällä kertaa jo perjantaista, kun suostuin ehdotukseen saapua sinne jo sinäpäivänä.

Oloni helpottui kun pääsin juttelemaan aiemmalla kerralla tutuiksi käyneiden vertaisehdokkaiden kanssa hotellilla.

Lähes kaikki kanssaosallistujat olivat pienessä flunssassa paikalla.
Itselläni oli "vain" kurkku lievästi kipeä.

---

Meininki koulutuksessa oli abauttirallaa samanlaista. Tosin vireystilani oli parempi, vaikka nukuin melkein yhtä huonosti hotellissa.

Söimme jälleen ihan sikana =D Hyvä ettei jengillä ollut jo ähky sunnuntaina.

Koska hengailuhuonetta ei oltu tällä kertaa varattu (vahinko!), jengi hajaantui harmikseni lauantai-iltana, koulutuspäivän jälkeen (rakastan yhdessä hengailua kavereiden kanssa <3).
Pelasimme kahden kanssaosallistujan kanssa hotellin lattialla erästä Warhammer Disc Wars-lautapeliä, minkä eräs kanssaosallistuja oli lahjoittanut yhdelle meistä. Pelasimme myöhään yöhön ja keskustelimme sen jälkeen vielä jonkin aikaa mm. strategioista ja siitä, miten kaksi pelaamaamme peliä oli mennyt.

---

Oloni koulutuksen päätyttyä oli yhä epävarma, muttei enää niin ankea kuin mitä oli toisen viikonlopun alkumeiningeissä.



Mitä erilaisia asioita koulutuksessa sitten läpikäytiin?





Seuraavaksi listaan erilaisia asioita, mitä vielä muistan näin jälkikäteen ohjelmaan kuuluneen.
Ne eivät ole tapahtumajärjestyksessä.

1. Digipelikorttipakan läpikäyntiä ja niiden avulla vertaisryhmässä vertaisen roolin harjoittelua
Selitys: Pakassa oli kolme osa-aluetta: syyt, seuraukset ja ratkaisut. Jokaiseen osa-alueeseen kuului eri määrä erilaisia kortteja (esim. syy-korttina toimisi eskapismi tai tylsä elämä, tai ratkaisu-korttina toimisi pelilaitteiston poismyynti tai joku muu valvomaan omaa pelaamista).
Kortit jaettaisiin ryhmässä lattialle, joista jokainen asiakas saa valita mieleisensä kortin/parhaiten omaa tilannetta vastaavan kortin. Sitten läpikäydään valinnat yksitellen; asiakas saa kertoa omin sanoin, miksi valitsi minkä kortin ja mitä ajatuksia kortti herättää

2. Läksyjen läpikäyntiä, joko kaikki yhdessä tai pienemmissä ryhmissä
Selitys: Teimme muunmuassa oman digipelitarinan, teimme ajankäytöstä vuorokausirytmiympyrän, vastasimme vertaiseen liittyviin kysymyksiin jotka meille annettiin jne

3. Osallistuimme luentoon
Selitys: Eräs herra rahapeliosastolta tuli kertomaan meille vertaisuudesta ja erilaisista toimintamalleista, joita olisi vertaisena hyvä käyttää (rahapelit eivät ole meidän "työaluetta", mutta heidän toimintamalleista iso osa soveltuu myös meidän käyttöömme)

4. Yleistä keskustelua, aivoriihtä
Selitys: Keskustelimme yhdessä erilaisista kysymyksistä, ongelmista ja haasteista, jotka tulisivat liittymään vertaisen "työhön" (esim. missä vaiheessa digipelit ovat ongelma ihmiselle, miten se määritellään, näkeekö jokainen asian eritavalla. Tai miten käyttäydytään, jos joku asiakas vertaisryhmässä aiheuttaa hankaluuksia. Tai pelien kehityksestä infoa; ovatko pelit nykyään enemmän koukuttavia. Tai että miksi pelejä ylipäätään pelataan)

5. Oma jaksaminen ja voimavarat
Selitys: Mitkä asiat voivat kuormittaa meitä? Miten toimimme tilanteissa, joissa olo tulee liian stressaantuneeksi tai epämukavaksi, tai henkisesti kuormittuneeksi?

6. Oppaaseen ja materiaaliin tutustuminen; kevyt läpikäynti
Selitys: Sosped on luonut erilaisia teoksia digipelien ja sen vertaisuuden ympärille. Esim. jokaiselle vertaiselle ojennettiin pieni opas, jossa käsitellään eri tukipalvelujen runko (kuinka monta käyntiä vertaisryhmissä on, mikä oli jokaisen käynnin teema jne). Kävimme niitä läpi, pohdittiin niiden sisältöä, vaihtoehtoisesti ehdotettiin lisäyksiä ja muokkauksia tekstiin.




Jälkipuinti





Koulutukset olivat ihan jees.
Pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin. Pääsin juttelemaan, seurustelemaan, kanssakäymään sosiaalisiin tilanteisiin. Nautin niistä. Juttelin mahdollisimman paljon; jopa myöhään yöhön.

Pääsin tutustumaan uudenlaisiin ruokiin, esim. nepalilainen ruoka.

Opin. Sain lisäinfoa peliongelmista.
Kuulin tarinoita muilta osallistujilta, kokemuksia heidän elämästä.

---

Nyt kun treenit ovat takanapäin, voisimme osallistua vertaisena johonkin kolmesta vaihtoehdosta:

1. DPR BOOTCAMP
Selitys: Työntekijät, vertainen ja osallistujat kokoontuvat tietokoneiden äärelle. Keskustellaan elämän erilaisista hyödyllisistä aiheista (terveellinen ruokavalio, uni, päivän rytmi jne). Puolet päivästä pelaamme yhdessä erilaisia moninpelejä tietokoneilla.
Kevyempi ote digipeliongelmiin.

2. Perinteinen vertaistukiryhmä
Selitys:
 Istumme huoneessa, ringissä. Käsittelemme keskustelemalla erilaisia aiheita. Käytämme erilaisia työkaluja apuna pahan oloon sekä riippuvuuksien ja ongelmanratkonnan käsittelyyn.

Tiukempi ote digipeliongelmiin; tarkoituksena joko vähentää tai kokonaan lopettaa pelaaminen.

3. Chat
Selitys: Tiettyihin sovittuihin aikoihin vertaiset ja työntekijät liittyvät chat-kanavalle osallistujien kanssa ja keskustelevat heidän kanssaan aiheeseen liittyvistä asioista.
Otteen tiukkuus tuntematon.

---

Meille luotiin myös kanava Discordiin, missä pystyimme jakamaan ja keskustelemaan tärkeästä infosta aiheeseen liittyen (asialliset), ja missä voimme jutella rennosti vähän mitä sattuu (asiattomat).


Asiat lähtevät tästä käyntiin. Valitaan tapa auttaa. Odotetaan, että toiminta levittäytyy lähialueelle tai kaupunkiin, jossa itse asutaan.
Etsitään osallistujia, haastatellaan niitä. 

Pistetään toimintaa pystyyn.

Autetaan ihmisiä.


tiistai 20. maaliskuuta 2018

Minä olen


Kautta Mahtavan Pelihiiren!

20 lisää hoopeetä!



Oma pelitaustani




Hei!
Olen Janne.

Tykkään peleistä kovasti.
Olen itse PC-only -pelaaja. En omista konsoleita.
Minulla on paljon pelejä, joista suurin osa on Steamissa.

Olen pelaillut enimmäkseen rooli- ja strategiapelejä.
Listassa on muunkin genren pelejä, esim. FPS ja Sandbox, mutta ne on vähäisempiä.

En ole koskaan pelannut ammattimaisesti, enkä haluakaan.
Olen pelannut enimmäkseen yksinpelejä.
En pidä PvP:stä. PvE ja co-op ovat minun juttuni.




Digipelitarinani



Tässä on oma kertomukseni elämästäni, ja miten pelaaminen on ollut siinä mukana.

Huomioonotettavaa:
- En koskaan kokenut pelaamista ongelmaksi. En kokenut sen häiritsevän elämääni missään vaiheessa. Pelaaminen on aina ollut kivaa, se on ollut rakkain harrastukseni
- Olen liikkunut periatteessa aina polkupyörällä paikasta toiseen (vähentynyt hieman parisuhteen myötä)

1991
Syntymä

2000-2004
Ensimmäiset pelini ala-asteella
- Pelasin mummolassa heidän lainaamalla tietokoneella. Muistan Doom Ultimaten ensimmäisen episodin, joka oli ilmaiseksi pelattavissa.
- Hämmennyin valtavasti mummin miehen testaessa kaiuttimia tietokoneeseen, jolla pelasin. Kuulin elämäni ensimmäisen kerran peliääniä! En edes tiennyt, että tietokoneissa on äänet!
- Mummi oli ostanut minulle myös roolipelin jossakin vaiheessa. Se oli elämäni ensimmäinen roolipeli (NoX nimeltään [Westwoodin tekemänä]). En osannut englantia, enkä ymmärtänyt singleplayerin ja multiplayerin eroa, joten pelasin vuosia NoX:in Multiplayerissä yksin - riehuin, keräsin tavaroita ja tapoin itseni tylsyyksissäni. Jossakin vaiheessa löysin Soloplayn, jolla oli oma tarina ja tapettavia vihollisia! Olin onnesta soikeana!
- Kirjoittelin satunnaisesti myös lyhyitä tarinoita koneella.
- Koulussa oli muutamia tietokonepelejä (opetuspelejä). Muistan kaksi matikkapeliä, joista toinen oli aikamoinen! Se oli Sci-Fi-aiheinen, jossa pelihahmo ampui ja pelasi peliä eteenpäin sitä mukaan kun syötit sille vastauksia pelin kysymiin matimaattisiin kysymyksiin.

2005-2007
Yläaste
- Jossakin vaiheessa mummolassa tuli rajat tietokoneen käytölle. Viikolla ei saanut joko pelata yhtään, tai olla edes tietokoneella yhtään. Viikonloppuisin sai olla ehkä pari tuntia per päivä, ja oli liikuttava sen eteen (kävely, pyöräily). Kun tätä oli jatkunut jonkun aikaa, hokasin että kirjastoissa on tietokoneet. Aloin viettää aikaani Pitäjänmäen kirjastossa (Helsinki), ensin yleisillä tietokoneilla (15-30min varausaika) pelaten. Myöhemmin oli kova juttu täyttää 15v, kun sai varata tunnin tietokoneille itse omat ajat ja saapua sovittuun aikaan käyttämään tietokonetta. Muistan myös muitten lasten pelanneen kirjastossa mm. Runescapea. Lueskelin kirjastoissa myös sarjiksia. Jossakin vaiheessa kävin ahkerasti myös Töölön kirjastossa (Helsinki), kun se kirjasto oli myöhempään auki, ja kun sen kirjaston tietokoneisiin oli valmiiksi tietokonepelejä asennettuna. Matkaa sinne oli sellaiset 6-7km, jonka ajoin pyörällä opittuani reitin sinne ulkoa.
- Pelasin äitini luona vieraillessani joitakin hänen opetuspelejään - muistan jonkin matikkapelin ja yhden kolmannen luokan opiskelijalle olevan pelin. Yritin pelata myös Red Alerttia, mutta koska englannin taitoni oli surkea, purskahdin itkuun pelissä ymmärtämättömyyttäni. En enää palannut peliin sen jälkeen.
- Sain riparikaverilta lainaan jonkunsortin Gameboy Advancen. Pelasin Hugo-peliä hetken aikaa, jonkun aikaa. Mummin mies ei tykännyt siitä, että käytin siihen aikaa - hyvä ettei se vehje lentänyt seinään. Piti palauttaa se sitten takaisin kaverilleni.
- Jossakin vaiheessa olin löytänyt kivan puhelinpelin, jota eräs yö tahkosin useita tunteja. Tyhmänä tampiona kehuskelin asiaa mummille aamulla väsyneenä, jonka jälkeen otettiin uusi käytäntö, että puhelimet viedään jatkossa nukkumaanmennessä olohuoneeseen (D'OH!)
- Yhdeksännen luokan puolessa välissä muutin äitini luokse. Kaikki rajat ja rajoitukset haihtuivat savuna ilmaan. Sain valvoa miten lystään - ja tietysti myös pelata, miten lystään. Tunsin onnellisuutta.
- Arvosanani koulussa olivat kohtalaiset.
- Yläasteella mainostettiin pelkkää lukiota. Naurettavaa! Äiti oli jossakin vaiheessa ehdottanut, että alkaisin datanomiksi, kun tykkäsin tietokoneista. Mummi ehdotti metallitöitä, kun siellä saa hyvää palkkaa. Asiaa enempää ajattelematta otin suunnaksi metallityöt ja menin ammattikouluun.
- Hetken minulla oli myös omituinen päähänpisto, jossa en olisi mennyt kouluun, vaan suoraan töihin. Kahdesta eri kouluhausta feilasin tahallani metalliartesaanin haun puhumalla typeriä haastattelussa. Koneistajan koulutuksessa haastattelua ei ollut sen koommin kuin tenttiäkään, joten pääsin suoraan sisään. Minulle valkeni vasta samana vuonna, että olin koneistaja, enkä metalliartesaani - olin aivan pihalla asioista. Samoihin aikoihin joku mamma huolestui jutuistani ja tarjosi apuaan (liittyi johonkin kriisiin tai vaikeaan elämäntilanteeseen tms), mutta hylkäsin tarjotun avun yhtä lailla kun unohdin päähänpinttymäni. Näin koneistajan koulut alkoivat.

2008-2012
Ammattikoulu & Armeija
- Arvosanat olivat kasvaneet huomattavasti amiksen ensimmäisessä todistuksessa. Taidan olla enemmän käsimiehiä kuin kirjamiehiä? 😉
- Sain elämäni ensimmäisen oman tietokoneen äidiltäni. Se oli siistiä! Koska se rauta oli aika surkea (en tiedostanut tätä asiaa vuosiin), pelieni hienous oli luonnollisesti rajattua. Tämä ei minua hidastanut, vaan nautin peleistäni vanhaan malliin. Aloin lataamaan pelejä netistä, koska eihän opiskelijana ollut varaa ostella mitään ylimääräistä? No ei, ei käynyt pahemmin ostelu mielessä, kun sai ladattua ilmaiseksi. Käytin jossakin vaiheessa torrent-ohjelmaa siihen asti, kunnes taloyhtiö ilmoitti että vein kaiken nettikaistan muiltakin asiakkailta. Sain mutsilta haukut ja palveluntarjoajalta hirmuiset blokit päälle. Siihen päättyi elämäni torrent-käyttäjänä.
- Saatoin saada kaveriltani uuden tornin näihin aikoihin, jonka hän oli kasannut minulle.
- Armeijassa oli tylsää vapaailtoina. Sain systeriltä läppärin lainaan, jolla pelasin muunmuassa Terrariaa. Käytin läppäriä myös yövahdissa apupäivystäjänä (kuulemani mukaan jos joku iso kiho olisi huomannut, että tein näin, olisi voinut käydä hassusti, mutta niitä ei usein liikkunut siellä siihen aikaan. Muuten oli ihan fine tehdä niin. Minulle ei siis käynyt kuinkaan.)

2012 - 2015
Random-sepailua & työkokeiluja
- Jossakin vaiheessa hankin elämäni ensimmäisen aktiivisuusrannekkeen (Nike). Se vähensi huomattavasti tietokoneella oloa, kun piti saada päivittäinen pisteraja täyteen liikkumalla.
- Jossakin vaiheessa opin Steamin tärkeyden, kun aloin ostamaan enemmän pelejä ja vähentämään niitten ilmaiseksi latailua.
- Kaverini päivitti torniani ainakin kerran vielä lisää. Pysyin jotenkuten pelitarjonnan perässä, vaikka olinkin jäljessä ehkä viisi vuotta uusimmista peleistä (vähintään kiinnostukseltani).
- Työt, muut velvollisuudet ja muut toiminnat (kuten Vamos) pitivät pelaamistani vähempänä.

2016 - 2017
Ensimmäisen pitkäaikaisen parisuhteeni alku & työntekoni alku Inexillä
- Vamos-toiminnan kautta sain kiinnostusta johonkin, jota voin jotenkuten kutsua uudeksi harrastukseksi - boulderoinnin. Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni Vamoksessa, kun pyysin häntäkim mukaan kiipeilyyn.
- Uuden romanssin myötä pelaamiseen käytetty aika pysyi luonnollisesti vähäisempänä.
- Muutimme yhteen 2016 lokakuussa.

2017 - 2018
Nykyaika
- Aktiivisuusrannekkeen merkitys väheni sitä mukaa kun työt jatkuivat yli puoli vuotta. Vapaalla en jaksanut enää täydentää päivän vaatimusta, ellei se tullut täyteen samalla jonkun aktiiviteetin aikana.
- Yhdessäasumisen uudet haasteet heiluttelivat edestakaisin peliaikojani. Tyttöystäväni myös koki silloin tällöin minun viettäväni liikaa aikaa koneella. Oli tehtävä yhtäkkiä paljon uusia kompromisseja ja joustettava suuntaan jos toiseen, joka vähensi pelaamistani entisestään.
- Nykyään pelaan - riippuen päivästä ja aktiivisuuksista - parista tunnista kahdeksaan tuntiin päivässä.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Vertaistapaaminen (ennen koulutusta)


Kuljin uutta polkua eteenpäin.
Minne se voisikaan johtaa?

Aikaa ei kulunut montaakaan viikkoa, kun törmäsinkin jo ensimmäiseen maamerkkiin.



Ensimmäinen Sosped-miitti






Tästä mainitsinkin hieman aiemmassa kirjoituksessani.
Minut tosiaan pyydettiin osallistumaan kolmen muun nuoren miehen kanssa syksyllä 2017 yhteiseen palaveriin, johon Risto kahden työkaverinsa kanssa osallistuivat myöskin.






Yksi toveri oli Rovaniemeltä. Toinen kaveri oli Tampereelta. Kolmannen asuinpaikkaa en enää muista, mutta kaukana hänkin eli.
Muille tulijoille Sospedin työntekijät olivat järjestäneet huoneet yhteen hotelliin, kun vähintään yksi heistä oli saapunut Helsinkiin jo edellisenä päivänä.

Itse olin ainoa tukijoukko pääkaupunkiseudulta.

Päivämme Sospedin omissa tiloissa (Vallila, Helsinki) rakentui kolmesta osasta.

---

Ensimmäisessä osiossa kävimme läpi jokaisen omia kokemuksia digipeleihin liittyen.
Huomasin nopeasti, että en omannut läheskään samanlaisia kokemuksia pelaamisesta kuin muut.
Vaikka olinkin aikoinaan pelannut maksimissaan 12h päivässä, ja nykyinen tyttöystäväni on marissut koneellaolostani "vain" kahdella kädellä laskettavilla sormilla, ei pelaaminen ollut minulle koskaan ongelma.
Muilla sen sijaan oli ongelmia perheen kanssa, todellisuudesta pakenemista ja vaikka mitä muunlaisia pakonomaisia aktiviteetteja.

Koin nopeasti, etten oikein kuulunut/soveltunut joukkoon, koska olin ainoa, jolle pelaaminen ei tehnyt hallaa.
En silti antanut tämän asian häiritä liikaa, vaan keskityin päivään.
Myöhemmin, päivän aikana, yksi heistä sanoikin, että oli kiva kuulla, millainen kuva minulla oli pelaamisesta, kun hänellä/heillä siitä oli niin paljon synkempi kuva.

Olin lähes täysin uuden asian äärellä. Olin kyllä kuullut ongelmallisesta pelaamisesta aikaisemminkin (emäntäni ystävän pikkuveljellä oli ollut ongelmia pelien kanssa), mutta en ollut ollut läheskään näin lähellä aihetta aikaisemmin.
Kukaan perheestäni ei ollut kokenut tällaista asiaa ennen.
Suhtauduin tuleviin vertaisiin (niihin kolmeen kaveriin), tilanteeseen ja tapahtumaan kuitenkin hyvin, avoimella mielellä ja mielenkiinnolla.

---

Toisessa osiossa kävimme syömässä lähellä olevassa ravintolassa.

Kolmannessa osiossa vaihdoimme näkökulmaa.
Aloimme keskustelemaan siitä, mitä voisimme tehdä niinsanotun peliriippuvuuden vähentämiseen tai sen täydelliseen kukistamiseen.
Keskustelimme muunmuassa vertaisryhmistä.

Miitti kesti useamman tunnin, jonka jälkeen toivotimme päivänjatkot.
Tulimme näkemään uudestaan.

Poistuimme paikalta ja kukin palasi omiin koteihinsa; kolmea kutsui pohjola ja yksi matkusti Espooseen.

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Polku digipelivertaiseksi


Näin alkuun pieni johdanto aiheeseen =)

---

Hyvää aurinkoista maaliskuuta!

Aurinko paistaa ja tiet alkavat sulaa, ainakin auringonvalossa.
Ihmiset ovat iloisempia, kun päiviin alkaa tulla lisää ja lisää valoa.

Valoisat päivät ovat vain yksi asia, mitä me tarvitsemme. Meillä on paljon tarpeita. Jotkut tarpeet ovat välttämättömiä, kuten esimerkiksi vesi ja ruoka. Toiset ovat vähemmän välttämättömiä, kuten tupakka ja tietokoneella hengailu.

Tietokoneella hengailu. Tietokoneet.
Voi, niistä on hyötyä. En viitsi edes aloittaa luetteloa mahdollisuuksista, joita tietokoneet tarjoavat.
Mutta niin kuin kaikissa tämän universumin muissakin asioissa, myös tietokoneissa ja niiden käytössä on huonot puolensa.

Yhdistän seuraavaksi tietokoneet ja tarpeiden täyttämisen tietokoneen käytön näkökulmasta.

Mitä kaikkia tarpeita tietokoneella voi täyttää?
Netissä surffaaminen, pelaaminen, sosiaalinen media...nämä nyt ainakin ovat tiettyjä asioita, joista ihmiset saavat kiksejä tietokoneella ollessaan.

Tietokoneella olo on harrastus siinä missä muutkin harrastukset.
Mutta niin kuin muissakin harrastuksissa: mitä sitten, kun käytämme liikaa aikaa siihen?
Tässä tapauksessa; mitä tapahtuu, kun ei saa tietokonemaailmasta tarpeekseen enää "samalla tavalla", ja käyttämämme aika niihin kasvaa ja kasvaa?

Mitä seuraamuksia se voisi tuoda tullessaan?
No, ainakin arki saattaa alkaa kärsiä.

Nyt otan tietokoneiden rinnalle mukaan myös muut platformit, ja kutistan aiheen pelaamiseen.
Digipelaamiseen.

Digipelaaminen ja kokemukseni pelivertaisena ovat aiheita, joita tulen käsittelemään tässä blogissa.


Once upon a Time...





Palaan ajassa taaksepäin.
Palaan ensimmäisiin askeleisiin uudella polullani.

Kaikki alkoi eräs elokuinen päivä, viimevuonna, kun kävin Vamoksen avajaisissa, Leppävaarassa (Espoon Vamos oli ennen Espoon keskustassa).

Vamos on Diakonissalaitoksen tukema palvelu, missä nuoria aikuisia autetaan perus-elämänhallinnassa, autetaan löytämään opiskelu- tai työpaikka (toiminnan ensisijainen tarkoitus), jossa käydään mielenkiintoisia ja hyödyllisiä aiheita ja keskusteluja läpi ja missä tehdään erilaisia juttuja (esim. ruuanlaittoja ja harrastekäyntejä).
Heillä on toimipisteitä Helsingissä, Espoossa ja muuallakin.
Lisäinfoa saat painamalla tästä.




Olin ollut Vamoksen asiakkaana pitkään. Vamos oli tärkeä osa elämääni.
Se on osittain vieläkin (After-Vamosten kautta).
Vamos on antanut minulle niin paljon.

Samaan rakennukseen Vamoksen kanssa oli siirtynyt mm. Omnian nuorten etsiväpalvelu.
Ajatuksena oli tuoda kaikki nuorille suunnatut palvelut lähelle, yhteen paikkaan.




Syyni avajaisiin osallistumiseen oli vain Vamoksen takia: halusin mennä sinne törmäämään mahdollisesti tuttuihin asiakkaisiin ja käymään rentoja keskusteluja ohjaajien kanssa.

Keskustelin Riston, erään Vamoksen ohjaajan kanssa.
Olin tuntenut Riston jo jonkun aikaa, nimenomaan Vamoksen kautta.
Keskustelun aikana kävi ilmi, ettei hän ollutkaan enää ohjaajana siellä. Hän oli siirtynyt Vamoksesta samana kuuna Sospediin työstämään asiaa, jota maailma ei ollut ennen nähnyt: vertaisapua ongelmallisesti digipelaaville ihmisille.

---

Risto kysyi minulta, olisiko minulla kiinnostusta lähteä maailman ensimmäisten digipelivertaisten joukkoon.
Ajatus tuntui kiehtovalta, mutta koska en ollut koskaan "peliongelmainen", en kokenut voivani auttaa hänen organisaationsa mahtipontista suunnitelmaa.
Risto kuitenkin arveli, että minussa voisi olla aineista vertaiseksi, kun minulla on jonkun verran historiaa digipelien kanssa ja kun olen niin sosiaalinen ihminen.

Koska leikkiin mukaanlähtö ei ollut sitova toimenpide, uskalsin kokeilla.
Minulla ei ollut ennakkoluuloja, mutta en myöskään kokenut vahvaa "HEI, TÄÄ ON SE MUN JUTTU!" -fiilistä, joten epäröin asian kanssa.

---

Asia oli sitten sillä sovittu.

Pian tulikin ensimmäinen miitti, missä minä ja kolme muuta ikäistäni kaveria keskusteli kolmen työntekijän (joista yksi oli Risto) kanssa asioista lisää...

...mutta siitä lisää seuraavissa blogikirjoituksissani ;)